Säteilystä saastunut maa-aines on Tšernobyliin matkaavan kulttuuritravellerin ensimmäisiä kuumotuksen aiheita. Viime syyskuussa ennen suuntaamista Pripjatin aavekaupunkiin, Tunna ehti byroolla jo väläytellä kadvelsareiden ns. vuorausta alumiinifoliolla. Ukrainan turma-alueelle suuntaavien on kuitenkin hyvä ottaa handuun Geiger-Müller-ilmaisimen lisäksi myös turvarajat ylittävä annos järkeä.

Pripjatiin eksoottisia eläimiä valokuvaamaan lähtevä bongari voi pettyä, kun kuulee nykyisten säitelymäärien olevan alueella pääsääntöisesti varsin pieniä, ainakin evoluution vauhdittamisen kannalta. Karkeasti voidaan sanoa, että säteilyn annosnopeudet ovat pahimmillaankin vain kaksinkertaisia verrattuna flygarilla lentämiseen 12 kilometrin korkeudessa. Kansalaisia kehoitetaan suojautumaan sisätiloihin vasta kaksikymmenkertaisilla säteilynopeuksilla, joten yleinen säteilytaso ei zonella liikkuvaa varovaista stalkeria yleensä haittaa. Yleensä. Paikoin ilmaisin tikittää todella kiivaasti, puskiin ei voi mennä, ja aivan maan pintakerroksen alla radioaktiivinen pöly puoliintuu vielä seuraavat vuosisadat…

Säteily laantuu nopeasti, kun etäisyys Pripjatin ydinkeskustaan kasvaa. Hölmöily on kuitenkin mahdollista, ja siksipä säteilyn ja kontaminaation ero on hyvä muistaa, ennen kuin akuutti altsu iskee. Toisin kuin Kanariansaarilla, kaikki mielenkiintoiset stenunmurikat ja muut skuugesta irtoavat matkamuistot on hyvä jättää omaan arvoonsa. Yöpöydälle otettu, valoa rauhallisesti hohkaava paperipaino takaa ihoon muitakin solumuutoksia kuin kauniin brunan.

Ja ettei ainakaan kukaan Madventuresin travelschoolin käyneistä pokkaisi itselleen Darwinin palkintoa, älkää te kotikokit missään nimessä viritelkö minkään valtakunnan Mad Cook -sessioita alueella. Taikatatit, vesistöjen antimet ja ylipäätään kaikki, minkä voisi kuvitella tavalla tai toisella joutuvan kehon valikoiduista rööreistä sisään, tulee kieltäymyksellä torjua. Sisäisen valon saavuttamiseen löytyy paljon parempiakin keinoja.